Suomessa on viime aikoina muisteltu suomalaisen jalkapalloilun häpeällisintä hetkeä.

Vuonna 1994 vuorineuvos Martin Saarikankaasta tuli 57-vuotiaana suomalaisen jalkapallon pääsarjahistorian vanhin pelaaja. Ja täysin hänen omalla päätöksellään.

Saarikankaan yhtiö Masa Yards sponsoroi tuolloin TPS:n Veikkausliigan joukkuetta noin 150 000 markalla vuodessa. Saarikangas halusi näyttää valtaansa ja käytännössä määräsi, että hänet oli otettava TPS:n kokoonpanoon.

TPS:n silloinen valmentaja Juha Malinen muistelee elämäkertakirjassaan ”Valmennuksen pidempi oppimäärä” (Arthouse.fi) tätä irvokasta farssia

– Ensihämmästyksen jälkeen käsitin, että kyse ei todellakaan ollut vitsistä. Minua rauhoiteltiin kertomalla, että Saarikangas vain käväisee kentällä. Hyväksyin tosiasiat päätäni puistellen ja vannotin, että Saarikangas viettäisi kentällä ainoastaan pari minuuttia pelin alusta, ei yhtään sen enempää, Malinen kertoo kirjassaan.

– Itse peluutus meni niin, etten päästänyt Martinia edes verryttelyihin, saati meidän pukukoppiimme: hän tuli mukaan vasta siinä vaiheessa, kun teimme lähtöä pelaajaesittelyyn. Olimme sarjan kärjessä, enkä kaivannut tärkeään peliin yhtään ylimääräistä häiriötekijää.

– Paikalle ilmestyttyään Saarikangas alkoi höpöttää jotain omiaan, mutta olin niin keskittynyt kamppailuun, etten kuullut puoliakaan. Pelaajien piti hölkätä otteluseremonioita varten vanhan pallokentän puolelta varsinaiselle pelikentälle. Saarikangas tuli joukon jatkeena ja jäi muista joka askeleella. Hän saapui raskaasti puuskuttaen pelaajaesittelyyn keskiympyrään. Kentän laidalla kiroilin mielessäni. Miehellähän näytti olevan housutkin väärinpäin jalassa! Hävisimme kärkikamppailun puhtaasti 0-3. Lehdet tietenkin kirjoittivat ruotsalaista Aftonbladetia myöten, että on tämäkin pelleilyä.

Suomalaisen jalkapalloilun pelaajatuotanto meni tuolloin eteenpäin, mutta itse Veikkausliiga ei. Taloustilanne oli lama-aikana haastava, eikä Veikkausliiga ottanut isompia harppauksia eteenpäin 1990-luvun lopullakaan, mitä olosuhteisiin tulee, vaikka HJK 1998 Mestareiden liigaan etenikin.

Kun katselee netistä 1990-luvun Veikkausliigan koosteita, tulee todettua, että kenttien kunto oli tuohon aikaan aika kamala. Pelit olivat välillä melkoista potkupalloa.

Saarikankaan peli Veikkausliigassa oli eräänlainen potkupalloajan huipennus. Reilut 30 vuotta myöhemminkin on hyvä käydä keskustelua, miksi moinen farssi hyväksyttiin.

Lahdessa järjestettiin 1997 World Games-tapahtuma. World Games on tuttu varttuneemmille suomalaisille legendaarisesta Commodore 64-pelistä. Näissä kisoissa siis kisaillaan urheilulajeissa, jotka eivät ole olympiaohjelmassa.

Tänä vuonna World Games järjestetään Kiinassa Chengdussa. Salibandy on mukana lajivalikoimassa ja Suomi voitti Kiinan miesten ottelussa upeasti 42-0.

Lahden World Gamesissa 1997 ei pelattu salibandya. Ei pelattu myöskään potkupalloa.

Tuolloin olisi hyvin voinut järjestää World Gamesin näytöslajina Veikkausliigan ottelun muhkuraisella kentällä. Lajin nimenä olisi ollut potkupallo. Martin Saarikangas olisi voinut olla kokoonpanossa muutaman muun vuorineuvoksen kanssa.

Lahti mainosti itseään 1990-luvulla Business Cityna, mutta World Games-kisat tuottivat noin 12 miljoonan markan tappiot. Nykyrahassa summa vastaa noin 3 miljoonaa euroa.

Pitkään keskusteltiin, miksi Lahti kisat ylipäätään järjesti? Kenties Saarikangas ja potkupallo olisivat pienentäneet taloudellisia tappioita.

Otto Palojärvi