Pitkän hiljaiselon jälkeen spekulointi Huuhkajien seuraavasta päävalmentajasta alkoi torstaina. Aihetta on käsitelty isoissa medioissa – eniten huomiota sai ymmärrettävästi MTV:n erikoishaastattelu kotimaisen ykköskandidaatin Mika Lehkosuon kanssa.
Päävalmentajakysymyksen osalta haastattelu ei sisältänyt mitään uutta. Mika Lehkosuo kertoi, että hän on kiinnostunut Huuhkajien valmennuspestistä, muttei ennen 21-vuotiaiden EM-lopputurnausta, johon Lehkosuo tiimeineen Pikkuhuuhkajat upeasti vei. Käytännössä saman asian Lehkosuo kertoi jo 6. joulukuuta YLE:lle itsenäisyyspäivänä.
Lehkosuo on periaatteen mies, on aina ollut. Lienee kaikille ollut täysin selvää, ettei hän jätä Pikkuhuuhkajia ennen kuin mahtavasti yhteen hitsautuneen joukkueen ja sen sitoutuneen taustatiimin suuri unelma on eletty yhdessä.
Kimurantiksi tilanteen tekee tunnetusti se, että Huuhkajien MM-karsinta alkaa maaliskuussa ja samassa välikössä on myös 21-vuotiaden EM-lopputurnaukseen valmistavat pelit. Kesäkuussa Huuhkajat pelaa Espanjaa tai Hollantia vastaan sekä supertärkeän kotiottelun Puolaa vastaan Helsingissä. Puola-ottelu on 10. kesäkuuta ja Pikkuhuuhkajien osalta EM-kisat alkavat kaksi päivää myöhemmin.
Lehkosuota ei pysty kahtia jakamaan, vaikka kuinka paljon halua olisi.
MM-karsinnat ratkaistaan kesään mennessä
Huuhkajien MM-karsinnat ratkeavat käytännössä kevään aikana. Joukkueen on voitettava ensin vieraissa Malta ja sitten Liettua. Kesäkuun otteluissa nähdään suunta sille, pelaako Suomi syksyllä mistään vai ovatko asemat hyvät ajatellen etukäteen mahdollista lohkon kakkossijaa.
Lehkosuota ajatellen Palloliitto ei voi tehdä täydellistä ratkaisua. Jos hänet päätetään pestata Pikkuhuuhkajien EM-turnauksen jälkeen, joudutaan elintärkeät MM-karsintamatsit vetämään jollain väliaikaisella ratkaisulla. Mitä se kertoisi karsintojen arvostuksesta – eritoten kun Markku Kanervan aikanaan leivottua jatkosopimusta perustellessa kerrottiin MM-karsintojen olevan päätähtäin?
Jos taas MM-karsintoihin satsataan niin paljon, ettei väliaikaisratkaisua hyväksytä – ja sitä myöten Lehkosuon palkkaamisesta tässä vaiheessa luovutaan – katseet alkavat kääntyä ulkomaalaisen käskyttäjän suuntaan.
Tuolloin Palloliitto lukitsee itsensä todennäköisesti vähintään kahdeksi vuodeksi eteenpäin, sillä vuosisopparia tuskin kukaan ulkomailta tullut suostuu allekirjoittamaan. Tämä voi päätyä todella kalliiksi ratkaisuksi, mikäli kesäkuussa Huuhkajat jo olisi ulkona MM-kisapaikasta ja halu aloittaa keskustelut Lehkosuon kanssa nousisivat uudestaan pintaan.
Pitäkää tästä miehestä kiinni
Keskustelu Huuhkajien tulevasta päävalmentajasta on siis ottanut viime päivinä ymmärrettävästi uusia kierroksia. Ymmärrettävästi siksi, että puheenjohtaja Ari Lahden ilmoittama deadline, tammikuun puoliväli, lähestyy.
Spekulointeja on ollut liikkeellä paljon ja niin pitääkin, kun valitaan henkilöä yhteen Suomen seuratuimmista työpaikoista. Helsingin Sanomat listasi jo heidän suosikkinsa väliaikaisluotseiksi.
Tuolla listalla oli yksi nimi, jonka haluan erityisesti nostaa esiin: Tim Sparv, joka nousi syksyllä mukaan Markku Kanervan valmennustiimiin.
Karismaattinen Sparv on huimassa nousussa kansainvälisessä valmentajapörssissä, joten Palloliitolle olisi eduksi säilyttää tietty napanuora häneen. Huuhkajista syksyllä kuullut arviot Sparvista, hänen vetämistä harjoituksistaan ja muustakin esiintymisestä, olivat varsin kiittäviä.
Sparvin ura Sparta Prahassa on edennyt kovaa vauhtia. Parhaillaan UEFA Pro -tutkintoa tekevällä Sparvilla urakehitys ei ole koskaan ollut kiinni työmäärästä, kunnianhimosta ja tavoitteista.
Sparvilta varmasti löytyisi halua pysyä A-maajoukkueen valmennustiimissä – omalla tavallaan hän sen jo osoitti ottamalla Kanervan tarjouksen MM-karsinnat kestävällä sopimuksella vastaan.
Huuhkajien valmennustiimin osalta tulevalla päävalmentajalla – oli se sitten Lehkosuo tai joku muu – on suurin päätäntävalta. Palloliitto voi toisaalta vähintäänkin suositella omia kandidaattejaan valmennusryhmään. Ja mikäli Huuhkajien päävalmentajavalinta osuus Lehkosuohon, niin Pikkuhuuhkajien osalta pakka joukkueen taustalla menee vääjäämättä uusiksi.
Palloliitto ei voi tehdä Huuhkajien päävalmentajan suhteen täydellistä ratkaisua. Pitämällä Sparvista kiinni, edes jossain tehtävässä, se voi sellaisen tehdä.
Pekka Franck