Keskiviikko oli se päivä, kun pudotettiin ”melkoinen uutispommi”. TPS:n jokin aika sitten yhteisestä sopimuksesta jättänyt Miika Nuutisen ja Klubin välinen kontrahti julkaistiin.
Asia on tietenkin ollut jalkapalloväen tiedossa jo pitkään. Kymppipaikka vei spekuloinnin pisimmälle jokin aika sitten eikä kukaan edes yrittänyt kiistää ilmeistä yhteyttä.
Ja miksi olisi edes pitänyt? Nuutisen ja HJK:n liitto on täydellinen. Klubissa aiemminkin työskennellyt Nuutinen on loistava oikea käsi päävalmentaja Toni Korkeakunnakselle. Kaksikolla on pitkä historia yhdessä – Korkeakunnas on mentoroinut Nuutista jo pitkään.
Kuten Korkeakunnas myös HJK:n tiedotteessa sanoi, hän olisi halunnut Nuutisen mukaan jo aiemmin, mutta tällöin päätettiin, että Nuutinen keskittyy Klubi 04:n valmennukseen.
Tästä päästäänkin mielenkiintoiseen ajatukseen. Jos Nuutinen olisi liittynyt Korkeakunnaksen valmennustiimiin kesällä 2023 – ensimmäinen vaihtoehto kun näemmä oli – miten olisi käynyt Ossi Virran? Olisiko HJK halunnut Virtaa lainkaan Hakasta kesken kautta ja vieläpä siirtokorvauksen kanssa?
Tuskin. Kun jossitellaan lisää, olisiko Korkeakunnas Nuutinen apunaan koskaan joutunut siihen tilanteeseen, että hänet olisi sivuutettu päävalmentajan paikalta kauden 2023 lopussa? Jos olisi, olisiko Nuutinen pelastanut HJK:n siltä häpeälliseltä sekamelskalta, jonka seurajohto kehitteli urheilutoimenjohdon, pelillisten prosessien vetäjien ja muka-päävalmentajan kanssa? Olisiko kansa menettänyt Virran maaniset puoliaikaselitykset euro-ottelujen puoliajalla?
Mahdotonta sanoa, mutta joka tapauksessa tämä Korkeakunnaksen lausunto siitä, että nimenomaan Nuutisen hän olisi halunnut mukaan jo aiemmin, antaa mahdollisuuden kehitellä tuollaisia teorioita.
Nyt tilanne on hyvä, sillä yhteistyö Korkeakunnaksen ja Nuutisen välillä tulee olemaan saumatonta. Kun tähän lisätään vielä erittäin arvostettu ja huippupätevä Joni Ruuskanen sekä varmastikin vielä yksi myöhemmin nimettävä apuvalmentaja, HJK:lla on kasassa tasapainoinen, nuori ja kokenut valmennustiimi.
Se ei tiedä hyvää Veikkausliigan vastustajajoukkueille.
Hannu Siltanen