Real Madrid on aloittanut kautensa vakuuttavasti, kun neljästä ottelusta on ollut tuloksena pelkkiä voittoja.

Osasuna, Real Oviedo, Mallorca ja Real Sociedad eivät ole vielä tarjonneet kovinta mahdollista haastetta, mutta silti valkopaitojen pelaamista on ollut nautinnollista seurata.

Silmiinpistävää on se, kuinka hyvin Los Blancos on pelannut ilman olkapääleikkauksesta toipuvaa Jude Bellinghamia.

Englantilainen on eittämättä yksi Madridin valovoimaisimmista tähdistä ja hänen poissaolonsa uskottiin heikentävän Xabi Alonson ryhmän pelaamista huomattavasti.

Bellinghamin sairasloma on avannut uuden tilaisuuden Arda Gülerille, jota pidettiin monissa arvioissa jo menetettynä lupauksena. Tätä tilaisuutta 20-vuotias turkkilainen ei ole jättänyt käyttämättä.

Güler saapui Santiago Bernabeulle vuonna 2023, mutta lopullinen läpimurto antaa odottaa yhä itseään.

Alkukaudesta nähdyt otteet lupaavat kuitenkin hyvää, sillä Güler on suorastaan loistanut päästyään pelaamaan mielipaikallaan kärjen takana.

Laajan syöttövalikoiman omaava turkkilainen hyödyntää tyhjän tilan akrobaattisen taitavasti ja näkee väylät tiukankin puolustusblokin murtamiseen.

Güleria peluutettiin aiemmin muun muassa laitahyökkääjänä, mutta nähdyn perusteella oikea tontti on löytynyt. Alonso on hyödyntänyt Güleria kentän oikeilla alueilla, jolloin hänen potentiaalinsa on saatu ulosmitattua tehokkaasti.

Gülerilla on kuitenkin yksi iso este edessään, sillä Bellinghamin lähestyvä paluu uhkaa pudottaa hänet alaspäin joukkueen hierarkiassa.

Güler on vannonut moneen kertaan rakkauttaan Madridia kohtaan, mutta olisiko sittenkin aika harkita muita vaihtoehtoja?

Kausi on vasta aluillaan ja kesään on pitkä matka, mutta tällaista pelaajaa ei voi yksinkertaisesti istuttaa penkillä.

Antti Makkonen