Juventus palkkasi Thiago Mottan kovin odotuksin joukkueen peräsimeen italialaisen tehtyä loistavaa työtä Bolognan päävalmentajana.

Motta valmensi Bolognan Euroopan kentille, minkä jälkeen hän tarttui empimättä torinolaisseuran tarjoukseen.

Entinen maajoukkuepelaaja kirjoitti valtavan sopimuksen Juventuksen kanssa, mutta ruusuisissa merkeissä alkanut rakkaustarina päättyi ennen aikojaan.

Mottalle annettiin viime kauden päätteeksi potkut ja hänen tilalleen valittiin toinen entinen Bianconeri-pelaaja Igor Tudor.

Tulokset ovat jääneet todella vaatimattomiksi myös kroaattivalmentajan alaisuudessa ja huhujen mukaan Allianz Stadiumilla kadutaan päätöstä irtisanoa Motta.

Seura on ajautunut vaikeaan tilanteeseen, sillä ilman töitä oleva Motta on edelleen palkkalistoilla ja myös Tudorin sopimus kestää vuoteen 2027 asti.

Maksettavaa siis riittää, vaikka Tudorille näytettäisiinkin ovea, kuten viime aikoina mediassa on huhuiltu.

Tilanne ei luonnollisesti ole harvinainen jalkapallossa, mutta Italiassa ei liiku samanlaiset rahavirrat kuin esimerkiksi Valioliigassa.

Juve on pelannut itsensä osittain pussiin, sillä jälleen uuden valmentajan palkkaaminen nostattaisi kustannuksia entisestään.

Menestystä on kuitenkin tultava, joten saa nähdä mihin seurajohto vetää rajan.

Real Madridia vastaan koettu 0–1-tappio Mestarien liigassa saattoi olla viimeinen pisara Vanhan Rouvan johtoportaalle.

Antti Makkonen