Brasilia on jalkapallon suurmaa kaikilla mahdollisilla mittareilla. Viisinkertainen maailmanmestari on tuottanut vuosien varrella lukemattomia supertähtiä, jotka ovat niittäneet menestystä maajoukkueen lisäksi myös seurajoukkueissaan.
Vuoden 2002 maailmanmestaruuden jälkeen Seleção’n tähdet eivät ole kuitenkaan enää loistaneet yhtä kirkkaina, ja saavutukset ovat jääneet vähäisiksi. Brasilialla oli ennen jokaiselle pelipaikalle valittavaan maailman parhaita pelaajia. Näin ei enää ole, vaikka joukkueella onkin käytössään nimekäs pelaajamateriaali laitapuolustajia lukuun ottamatta.
Eurooppa on tullut pelaajakehityksessä rinnalle ja laajemmassa mittakaavassa myös ohi. Jalkapallo on kehittynyt huimasti viimeisten vuosikymmenten aikana, ja varsinkin pelin taktiset ja fyysiset vaatimukset ovat valovuosia vuotta 2002 edellä.
Hyvänä vertailukohteena toimii Brasilian naapurimaa Argentiina, jossa kurinalaisuuden ja tiiviin, koko joukkueen puolustuspelaamisen tärkeys on ymmärretty. Argentiina, joka möyhensi Brasilian 4-1 maaliskuun MM-karsintaottelussa, pelaa tällä hetkellä parempaa jalkapalloa kuin vuoden 2022 MM-kisoihin lähdettäessä.
Maiden välinen ottelu paljasti rujolla tavalla eron kollektiivisen jalkapallon ja yksilötaitoon perustuvan pelitavan välillä.
Brasilialla on edelleen riveissään äärimmäisen lahjakkaita pelaajia, jotka pystyvät parhaimmillaan henkeäsalpaaviin suorituksiin pallon kanssa. Ronaldon, Ronaldinhon, Cafun ja Roberto Carlosin kaltaisia pelaajia, jotka pystyivät dominoimaan otteluita, ei joukkueesta enää löydy.
Kun ero on kaventunut yksilötaidossa, Brasilia on jäänyt jälkeen muilla sektoreilla. Menestyksen hetkellä on vaikea katsoa tulevaisuuteen ja juuri se näyttää sokaisseen kultahumussa vuonna 2002 juhlineen Brasilian. Puutteet on tunnistettu lajin emämaassa ja Canarinho yrittää löytää tiensä takaisin maailman kirkkaimpaan kärkeen. Matka on kuitenkin pitkä.
Antti Makkonen