Helmareiden kokeneempaan kaartiin kuuluva Linda Sällström oli murheen murtama Suomen EM-urakan päätyttyä alkulohkoon.
Himoittu jatkopaikka jäi vain muutamien minuuttien päähän, mutta totuuden nimissä on sanottava, että Sveitsi ansaitsi 1–1-tulokseen päättyneestä ottelusta vähintään tasapelin.
– Sveitsi oli hyvä joukkue. Olimme hyvä joukkue. Mielestäni me molemmat olisimme ansainneet jatkopaikan. Norjan olisi kuulunut jäädä alkulohkoon, Sällström kommentoi Ylen mukaan.
– Niin nuo kaikki sveitsiläiset sanoivat samaa, että olimme lohkon kaksi parasta joukkuetta. Jalkapallo on välillä tällaista. Joskus tunteet ovat positiivisia ja joskus äärettömän raskaita, Sällström mietti.