Zlatan Ibrahimović tunnetaan järkkymättömästä itsevarmuudestaan, mutta hänen entinen joukkuetoverinsa Lucas Biglian mukaan kyse oli paljon muustakin kuin näyttävistä kommenteista.
Entinen Argentiinan maajoukkuepelaaja kertoi, että ruotsalaistähti piti itseään maailman parhaana pelaajana yhtä poikkeusta lukuun ottamatta.
– Hän uskoi, että ainoa, jota hän ei voinut päihittää, oli Lionel Messi, Ibrahimovićin kanssa samaan aikaan AC Milanissa pelannut Biglia kertoi.
Biglia muisteli myös, ettei Ibrahimović sallinut joukkuetovereiltaan puolivaloilla tekemistä.
Jos joku ei ollut täysin mukana harjoituksissa, ruotsalainen osasi tehdä kantansa nopeasti selväksi.
Kovan ulkokuoren takana oli kuitenkin myös toinen puoli.
Biglian mukaan Ibrahimović halusi jatkuvasti kehittää sekä itseään että ympärillään olevia pelaajia.
Harjoituksissa nähtiin välillä kovia kaksinkamppailuja, mutta niiden jälkeen Zlatan saattoi tulla pukukopissa kiittämään joukkuetoveriaan.
Monelle Ibrahimović näyttäytyi peliuransa aikana ylimielisenä tähtenä, mutta Biglian mukaan hänen tärkein viestinsä oli aina sama: mitään ei voi saavuttaa ilman, että uskoo itseensä.