Italian apuvalmentaja Leonardo Bonucci kommentoi Liverpoolin Federico Chiesan kieltäytymistä maajoukkuekutsusta.
Bonuccin mukaan Chiesa haluaa palata Italian maajoukkueeseen vasta täysin terveenä.
– Päävalmentaja (Gennaro Gattuso) oli konkreettisessa ja suorassa kontaktissa Federicon kanssa, Bonucci kertoo.
– Hän sanoi haluavansa olla täysin kunnossa ennen kuin on maajoukkueen käytettävissä.
Chiesa on jättänyt väliin useamman Azzurrin maajoukkuekutsun siitä lähtien, kun Gattuso nimitettiin sinipaitojen päävalmentajaksi kesällä 2025.
Chiesa kuuluu edelleen siihen pelaajaryhmään, jota harkitaan kevään MM-jatkokarsintoihin. Bonucci kuitenkin muistuttaa, että päätökset tehdään vasta helmikuussa.
– Toivomme, että kaikki kutsuttavat ovat silloin täysin pelikunnossa, entinen Juventuksen tähtitoppari linjaa.
Chiesa ei ole esiintynyt Italian paidassa vuoden 2024 EM-kisojen jälkeen.
31-vuotias laitahyökkääjä on pelannut maajoukkueessa 51 ottelua ja tehnyt seitsemän maalia. Hän oli mukana voittamassa EM-kultaa vuonna 2021.
Liverpoolissa Chiesa kärsi loukkaantumisista ensimmäisellä kaudellaan. Kuluvalla sesongilla hän on tehnyt kaksi maalia ja antanut kolme maalisyöttöä 14 ottelussa.