Juventus on ajanut itsensä nurkkaan: 0–2-kotitappio Comolle sysäsi sen kauemmas Mestarien liigan paikoista ja nyt torinolaismedia väittää, että seura on onnistunut vain kahdessa hankinnassa kolmen kauden aikana.
Lauantain Serie A -kierroksella Cesc Fàbregasin luotsaama Como haki sensaatiomaisen 2–0-voiton Torinosta Mërgim Vojvodan ja Lucas Da Cunhan osumilla.
Juventus on kerännyt viidestä viime ottelustaan kaikissa kilpailuissa vain yhden pisteen ja päästänyt tuona aikana 15 maalia. Suunta on jyrkästi alaspäin – juuri kauden ratkaisuhetkillä.
Tuttosportin mukaan ongelma ei rajoitu yksittäiseen otteluun tai valmennukseen. Lehden arvion mukaan Juventus on onnistunut viimeisen kolmen kauden, eli kuuden siirtoikkunan aikana vain kahdessa hankinnassa. Poikkeuksiksi nostetaan kesällä 2024 AC Milanista saapunut Pierre Kalulu sekä OGC Nicesta hankittu Khephren Thuram.
Muu siirtopolitiikka on lehden mukaan jättänyt toivomisen varaa. Kun runko ei kanna ja rotaatio ontuu, tulokset ailahtelevat eikä valmentaja Luciano Spalletti ole pystynyt kääntämään kurssia.
Panokset ovat valtavat. Mestarien liigan ulkopuolelle jääminen merkitsisi Juventukselle kymmenien miljoonien eurojen tulonmenetyksiä. Takavuosien mestarikandidaatti kamppailee tällä hetkellä uskottavuutensa kanssa.