Argentiina jatkoi vakuuttavaa menoaan Etelä-Amerikan MM-karsinnoissa, kun Brasilia kaatui ehjän esityksen jälkeen 4-1 lukemin.
Hallitseva maailmanmestari pääsi otteluun paineettomassa tilassa, sillä kisapaikka oli jo varmistunut ennen ottelua.
Albiceleste sai klassikko-otteluun täydellisen alun, kun joukkue siirtyi kahdella pikamaalilla johtoon ennen varttitunnin täyttymistä.
Matheus Cunha nostatti Brasilian toiveita, mutta tämän jälkeen kentällä oli vain yksi joukkue. Argentiina vei peliä mielensä mukaan varsinkin toisella puoliajalla.
Voiton arvoa nostaa se, ettei joukkue näyttänyt kaipaavan loukkaantumisen takia sivussa olevaa Lionel Messiä.
Brasilian ongelmat tulivat ottelun aikana karulla tavalla selväksi, vaikka sekava esitys jätti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Jos maa selvittää tiensä MM-kisoihin, tie nousee nopeasti pystyyn ilman huomattavaa tasonnostoa.