Gennaro Gattuso muistetaan peliuraltaan todella tulisieluisena pelaajana, joka oli valmis antamaan kaikkensa joukkueensa menestyksen eteen.

Vuonna 2006 maailmanmestaruutta juhlinut Gattuso on siirtynyt maineikkaan peliuransa jälkeen valmennustehtäviin. Hänet nimitettiin Italian maajoukkueen päävalmentajaksi Luciano Spallettin lähdön jälkeen.

Yksi kaikkien aikojen Huuhkaja-vahdeista, Antti Niemi, pääsi pelaamaan Gattuson kanssa Rangersissa.

Niemi kertoo olevansa vakuuttunut italialaisen tähänastisesta valmennusurasta.

– CV alkaa näyttää jo aika hyvältä, että siellä on tällaisia seuroja, kuten Milan, Napoli, Valencia, Marseille ja ihan tyhjästä tuollaiset pestit ei synny. Eli hän on satsannut kaiken ajan ja osaamisen ja intohimon, mitkä hänellä oli ennen pelikentällä valmennuspuolelle, Niemi linjaa Sportivo TV:lle.

– Italia tulee tästä lähtien Gattuson alaisuudessa jättämään kaikkensa kentälle ja heistä tulee erittäin vaikeasti voitettava joukkue, suomalaislegenda jatkaa.