– Lopetin jalkapallon, koska en enää tunnistanut sitä, saksalaislegenda Miroslav Klose paljastaa.

Entisen maaliruiskun mukaan laji ei ollut enää sama kuin hänen lapsuudessaan, mikä tappoi lopulta intohimon.

FC Nürnbergiä nykyisin valmentajana toimiva Klose kertoo, että nykypelaajat keskittyvät ensin ulkonäköönsä – peli tulee vasta sen jälkeen.

– Kun olin lapsi, ajattelin vain jalkapalloa ja että tekisin siitä urani. Jokaisen treenin jälkeen kävin kylmässä kylvyssä välttääkseni loukkaantumisia. Nuoret eivät tee mitään vastaavaa, Klose toteaa.

Ex-maajoukkuetähden mukaan lajikulttuuri muuttui hänen uransa loppuvaiheilla peruuttamattomasti.

– Kun keräsin palloja talteen harjoitusten jälkeen, nuoremmat pelaajat kysyivät: ”Kuka käski sinun tehdä noin?” Silloin ihmettelin, miksei 20-vuotias pelaaja voi edes auttaa 60-vuotiasta työntekijää.

Hän kuvailee nykyfutiksen painottuvan kuvitteelliseen maailmaan, jossa imago menee kaiken edelle.

– Nuoret pelaajat ajattelevat ensin autoja, sponsoreita ja uusia kenkiä. Vasta sitten tulee jalkapallo. Minulle tärkeintä oli jalkapallo sen puhtaimmassa muodossa.

Klosen kommentit paljastavat, miten jalkapallo on muuttunut ja menettänyt vuosien varrella jotain olennaista. Kuningaslaji elää ja hengittää, mutta mikään ei ole ennallaan.