Espanjan päävalmentaja Luis de la Fuente kertoo mielipiteensä FC Barcelonan tähtipelaaja Lamine Yamalista.
Lahjakasta nuorukaista on syytetty mediassa ylimielisyydestä ja siitä, että hän olisi kesän aikana keskittynyt liikaa kuuluisuuteensa.
De la Fuente ei pitänyt tätä huolestuttavana.
– On eri asia, mitä hän näyttää ulospäin, ja mitä hänellä on sisällään. Hän on nuori, mutta työskentelee ahkerasti salilla, fysioterapeutin, ravitsemusterapeutin ja psykologin kanssa.
– Hän aloitti kanssamme 16-vuotiaana ja on osoittanut vaikuttavaa kypsyyttä. Hän käsittelee paineet ihailtavalla tavalla.
– Kun puhun hänen kanssaan yksityisesti… toki hän on vielä lapsi, mutta hänen ajattelunsa on pelottavan hyvällä tasolla. Olen iloinen, että hän on tällainen, de la Fuente kertoi Cadena SER:n haastattelussa.