Entinen Englannin maajoukkuepelaaja Jonjo Shelvey siirtyi Yhdistyneiden Arabiemiraattien toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Arabian Falconsin riveihin.
Shelveyn on väitetty tehneen seuravalintansa taloudellisista syistä, mutta hän kertoi, ettei hän tullut Dubaihin rahan perässä.
Sarjan keskipalkka on englantilaisen mukaan noin 2 000 puntaa kuukaudessa.
Shelvey, 33, jätti Tynesiden ja Newcastlen, jossa hän vietti seitsemän vuotta ja kantoi välillä kapteeninnauhaa.
– Olen elänyt aikani Englannissa. Nyt haluan vain nauttia jalkapallosta ja viettää aikaa perheeni kanssa, hän sanoi.
Myös Englannin muuttunut turvallisuustilanne painoi vaakakupissa.
– Rehellisesti sanottuna en halua, että lapseni kasvavat Englannissa. Olemme onnekkaita, että asuimme mukavalla alueella, mutta minun mielestäni siellä, mistä olen kotoisin, ei voi olla mukavia asioita. En käyttäisi enää kelloa Lontoossa enkä pitäisi puhelinta esillä.