Arsenalin puolustaja Riccardo Calafiori (kuvassa vasemmalla) on jäämässä sivuun Italian tulevasta MM-karsintaottelusta lonkkavamman vuoksi.
Calafiori on ollut tällä kaudella yksi Mikel Artetan luottopelaajista ja hoitanut oman roolinsa eleettömästi.
Hyvän puolustuspelaamisen vastapainoksi hän on tehnyt yhden maalin ja antanut kaksi maalisyöttöä.
23-vuotias Calafiori on parhaillaan Italian maajoukkueen mukana, mutta keskiviikkona hän harjoitteli erillään muusta joukkueesta.
Italia kohtaa Moldovan torstaina vieraskentällä.
Calafiori on toistaiseksi pysynyt maajoukkueen mukana toivoen, että ehtii kuntoutua sunnuntain ratkaisevaan MM-karsintaotteluun, jossa vastassa on lohkon kärjessä oleva Norja.
Italia on tällä hetkellä lohkossaan toisena ja tarvitsee voiton noustakseen Norjan ohi ja välttääkseen jatkokarsinnat.