Argentiinalaiset jalkapalloseurat voivat jälleen ottaa vieraskannattajia stadioneilleen 12 vuoden kiellon jälkeen, Argentiinan jalkapalloliitto (AFA) kertoi torstaina.
Vuonna 2013 asetettu kielto johtui useista väkivaltaisista välikohtauksista eri kannattajaryhmien välillä.
Nyt kielto on purettu osana asteittaista uudelleenkäyttöönottoa ennen nykyisen sarjakauden seuraavaa ottelukierrosta.
– Tämä on historiallinen päivä, koska se merkitsee vierasfanien paluun alkua ja antaa seuroille mahdollisuuden päästää heidät seuraamaan otteluita, sanoi AFA:n puheenjohtaja Claudio Tapia lehdistötilaisuudessa.
Hän lisäsi, että päätökseen vaikutti osaltaan MM-voittaja Ángel Di Marían paluu Argentiinan pääsarjaan. Maailmanmestaruuden voittanut huippuhyökkääjä siirtyi heinäkuun alussa Rosario Centralin riveihin.