Puolan pitkäaikaisen maajoukkuemaalivahti Wojciech Szczesnyn eläkepäivät jäivät lyhyiksi, kun hän solmi jo viikon verran vahvasti huhuissa olleen sopimuksen Barcelonan kanssa.

Szczesny ehti olla virallisesti kentiltä sivussa vain reilun kuukauden päivät ilmoitettuaan uransa päättämisestä elokuun lopulla. 34-vuotiasta maalivahtia tarvittiin kuitenkin hätiin Barcan ykkösmaalivahti Marc-André ter Stegenin loukkaannuttua pahasti heti alkukaudesta.

Barcelonalle ratkaisu oli varman päälle pelaamista ja helppo vaihtoehto. Espanjassa perheineen asuva Szczesny on osoittanut tasonsa niin Valioliigassa kuin Serie A:ssa Puolan maajoukkueen ohella ja voi liittyä joukkueeseen saman tien ilman siirtokorvausta. Sopimus ulottuu kuluvan kauden loppuun saakka.

Szczesny saattaa debytoida Blaugranan riveissä jo lauantaina Alavesia vastaan.