Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue Pikkuhuuhkajat kohtaa tiistaina Tammelan stadionilla EM-karsinnoissa Romanian. Lohkovoitto ja kisapaikka olisivat kahden maalin voitolla omissa käsissä.
Alla on 3-1 -vierasvoitto Armeniasta. Tuon ottelun sankari oli kaksi maalia tehnyt Oiva Jukkola. Nyt Jukkola päässee Ilveksen pelaajana maaotteluun kotikentällään.
– Mukavaa tietenkin päästä kotona pelaamaan. Pienen kotiedun turvin lähdetään Romaniaa kaatamaan, Jukkola sanoo Palloliiton sivuilla.
– Luultavasti vastaan tulee Armeniaa kovempi vastustaja. Parempi esitys tarvitaan, jotta kolme pistettä irtoaa. Yritämme tehdä pelaamisen heille mahdollisimman hankalaksi, ja lupaan kaikkeni antaa. Kun yleisö tulee Tammelaan hyvällä kannatuksella, niin voitto me otetaan.
Jukkola on tehnyt Ilveksessä tällä kaudella Veikkausliigassa neljä maalia.
– Meillä Ilveksessä on ollut loistava kausi tässä takana. Hyvin rakennettu joukkue, hyvä valmennus ja staffi, selkeä identiteetti ja pelitapa, johon kaikki ovat sitoutuneet. On ollut tosi hienoa olla menestymässä Ilveksen kanssa tällä kaudella sekä europeleissä että liigassa – olemme pelanneet ainakin ajoittain todella hienoa jalkapalloa, Jukkola sanoo.