Yleisradion toimittaja Hinni Hirvonen joutui some-raivon kohteeksi kysyttyään Helmareiden päävalmentajalta Marko Salorannalta tämän jatkosuunnitelmista katkeran Sveitsi-tasapelin jälkeen.

Jopa rautakansleri Kalervo Kummola raivostui. Kale laukoi X-palvelussa Hirvosen niskoille täyslaidallisen.

Hirvoselta oli tietysti moka esittää kysymys heti ottelun jälkeen. Mutta itse kysymyksessä ei sinänsä ollut vikaa. On hyvä käydä vakavaa keskustelua, onko Saloranta riittävän pätevä Suomen naisten maajoukkueen päävalmentajaksi?

Päävalmentajaksi 2022 EM-pettymyksen jälkeen noussut Saloranta onnistui pelastamaan Helmareiden uskottavuuden valmentamalla joukkueen tämän vuoden EM-kisoihin. Ja lopputurnauksessa peli-ilmekin oli Helmareilla paikoitellen ihan hyvä. Tulokset itse asiassa ylittivät odotukset, vaikka Helmarit täpärästi jatkosta putosikin.

Saloranta myönsi, ettei Sveitsi-ottelu ihan putkeen mennyt. Suomi pelasi kisojen heikoimman ottelunsa juuri Sveitsiä vastaan.

Kaikille Helmareiden otteluille yhteistä oli, että lopussa Suomi suorastaan ajautui paniikkiin, kun rupesi puolustamaan sen hetkistä ottelutulosta. Taktiset ratkaisut eivät Salorannalla toimineet. Pelaajavaihdot eivät pelaamista kohentaneet.

Linda Sällströmiä peluutettiin jokaisessa ottelussa avauksessa, vaikka hänen parasta ennen päivämääränsä on mennyt jo aikoja sitten. Voi tietysti kysyä, kuka olisi pelannut Sällströmin tilalla, mutta varmasti penkiltä olisi vaihtoehto löytynyt.

Edellisen kerran Saloranta valmensi arvoturnauksessa tyttöjen MM-kisoissa Suomen joukkuetta Uruguayssa 2018. Muutamia nykyisen naisten EM-joukkueen pelaajia oli silloin mukana.

Salorannan joukkueella oli 2018 hyvä mahdollisuus mennä alkulohkosta jatkoon. Mutta ottelut Uusi-Seelantia ja Ghanaa vastaan mokattiin vääriin taktisiin ratkaisuihin, eikä joukkue kestänyt painetta henkisesti. Saloranta myönsi olevansa vastuussa odotettua heikommasta tuloksesta.

Tärkeillä hetkillä kovan paineen alla Saloranta ei ole kyennyt reagoimaan riittävän hyvin myöskään naisten EM-kisoissa. Kenties joku ulkomainen valmentaja voisi onnistua paremmin.

Tietenkään Salorantaa ei voi kaikesta syyttää. Haasteena on, ettei Suomesta edelleenkään tule riittävästi kovaa kansainvälisen tason pelaajamassaa, jonka avulla olisi mahdollista päästä EM-kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon rutiinisuorituksilla.

Suomi on Euroopassa 16 parhaan joukossa, mutta seuraavan stepin ottaminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja suurempien kaataminen vaatii täydellistä onnistumista. Salorannan osaaminen ei ehkä riitä. Voisiko apua hakea valmentajapuolelle ulkomailta?

Otto Palojärvi