Jacob Friisin valmentamat Huuhkajat kohtaavat MM-karsintojen toiseksi viimeisessä ottelussaan Maltan.
Kotiyleisönsä edessä pelaavalta Suomelta ei odoteta perjantaina mitään muuta kuin selkeää kotivoittoa.
Entinen Huuhkaja-vahti Antti Niemi ennakoi peliä Kymppipaikan ANA-lyysi-palstallaan.
– Tämä peli on sellainen, jossa itse odotan, että Suomi tulee hallitsemaan ottelutapahtumia, olemaan paljon pallossa, pystyy hyökkäämään enemmän kuin esimerkiksi Puolaa ja Hollantia vastaan. Joten odotusarvot ovat tapissa.
– Joukkuehan on tällä hetkellä tietynlaisessa käymistilassa, mikä on täysin luonnollista joukkueurheilussa, eli vanhemman pään pelaajat lähestyvät uran loppuaan.
– Ja jotkut pelaajat, kuten muun muassa Teemu Pukki ja Rasmus Schüller ovat jo ilmoittaneet, että Huuhkaja-pelit ovat heidän osaltaaan ohi näiden karsintojen jälkeen. Joten siinäkin mielessä toivon, että yleisö löytää tiensä Olympiastadionille.
– Joka tapauksessa Malta-peli on sellainen, jossa odotan Suomelta hyvää esitystä, jossa Suomi pystyy pitämään pallosta huolta ja luomaan maalipaikkoja. Ja mikä tärkeintä, myös viimeistelemään niitä hyvällä prosentilla.
Olympiastadionilla pelattava Suomen ja Maltan välinen ottelu käynnistyy klo 19.00.