Suomi sai MM-karsintojen toisessa ottelussa vastaansa Liettuan. Huuhkajien ainoa tavoite oli voitto, joka jäi kuitenkin haaveeksi.
Jos Suomi oli avausottelussa hätää kärsimässä Maltaa vastaan, Liettuassa kentällä nähtiin huomattavasti aktiivisempi Huuhkajalauma.
Suomi sai peliin unelma-alun, kun Kaan Kairinen iski avausmaalin vain neljän minuutin kohdalla. Joel Pohjanpalo tuplasi Suomen johdon reilun vartin jälkeen rangaistuspotkusta ja Huuhkajat näyttivät olevan matkalla helppoon voittoon.
Armandas Kucys kuitenkin kavensi ennen taukovihellystä, joten kaikki jäi avoimeksi toiselle puoliajalle.
Suomi oli selkeästi hallitsevampi osapuoli myös jälkimmäisellä jaksolla ja pystyi luomaan useita vaarallisia tilanteita.
Etenkin Oliver Antman oli alati vaarallinen ja aiheutti jatkuvasti hyvällä liikkeellään ongelmia Liettuan puolustukselle.
Liettua iski kuitenkin jälleen kesken Suomen hallintajakson, kun Gvidas Ginetisin kaukolaukaus upposi vastustamattomasti Lukas Hradeckyn selän taakse.
Huuhkajat hakivat tämän jälkeen aktiivisesti johtomaalia, mutta viimeiset ratkaisut ontuivat. Teemu Pukilla oli loistava tilaisuus varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla. HJK-kärjen laukaus karkasi kuitenkin selvästi keittiön puolelle.
Ottelu päättyi 2-2 tasalukemiin, minkä myötä Suomella on kahden pelin jälkeen neljä pistettä. Se on auttamatta liian vähän lohkon heikoimpia joukkueita vastaan.