HJK:n Pyry Mentu löi läpi Veikkausliigassa viime kaudella. Hän oli Klubin ehdottimia runkomiehiä ja otti ensimmäisellä liigakaudellaan valtavia edistysaskeleita. Mentu oli HJK:n avauksessa myös joukkueen vuoden ensimmäisessä ottelussa liigacupissa IFK Mariehamnia vastaan.

Mentun rooli oli vahvasti pallollinen ja valtaosa HJK:n hyökkäyksistä kulki hänen kauttaan. FutisUutiset jututti 19-vuotiaan taiturin ottelun jälkeen.

Ensimmäinen ottelu vuodelle 2026 ja päävalmentaja Joonas Rantasen debyytti ovat takana. Miten summaat ottelun?

– Mielestäni meillä oli kontrolli isosta osasta peliä. Annoimme pari vastahyökkäyspaikkaa liikaa ja hyviä vastaiskuja Maarianhaminalle. Emme luoneet itse tarpeeksi tsäänssejä, emmekä viimeistelleet, kun niitä oli. Vähän pettymys, mutta mennään eteenpäin.

Miltä tuntui pelata uuden päävalmentajan alaisuudessa?

– Ihan kivalta. Onhan tuossa systeemissä vielä paljon tekemistä, mutta oli ihan kiva pelata pitkästä aikaa.

Olit vahvasti pallossa läpi ottelun. Tätäkö tulemme näkemään tällä kaudella?

– Se on tarkoitus. Rooli on vähän vapaa, että pystyn auttamaan pallollisessa vaiheessa putoamalla alemmas. Sitten, kun olemme syvemmällä, voin liittyä hyökkäykseen. On kivaa pelata tuollaisessa roolissa.

Viime keväänä puhuimme siitä, miten otat Teemu Pukilta ja Alex Ringiltä oppia. Onko toiseen kauteen lähtö helpompaa?

– Tietenkin ensimmäinen kausi Veikkausliigassa oli vähän totuttelemista. Tällä kaudella olen varmasti valmiimpi, kun kausi alkaa.

Rooli on pallollisesti iso. Onko tällä kaudella tarkoituksena ottaa askeleita myös siinä, että kasvaisit myös joukkueen johtavien pelaajien joukkoon?

– Varmasti. Se on ehdottomasti tavoitteena. Ensimmäinen kausi oli sitä, että pääsin joukkueeseen sisään. Tällä kaudella pitää pyrkiä johtamaan myös peliä.

HJK jatkaa liigacupia tammikuun 24. päivänä vierasottelulla FC Lahtea vastaan. Ruutu näyttää liigacupin kaikki ottelut suorina lähetyksinä.

Haastattelu: Panu Markkanen