HJK hankki marraskuun päätteeksi päävalmentajakseen Joonas Rantasen. Rekry on suomalaisessa seurajalkapallossa merkittävä siinä mielessä, että siirrossa käytettiin uutisoinnin mukaan ”merkittävä siirtokorvaus” ja siinä, että siirto on hyvin ”suurseuramainen”, eli HJK hankki hyvin merkittävän tekijän kovalta kilpailijalta pois.

Rantanen ja HJK:n urheilujohtaja Petri Vuorinen olivat median tavattavissa keskiviikkona ensimmäisen kerran rekrytointiuutisen jälkeen. Vuorinen linjasi, että enemmän oli kyse halutun valmentajan hankinnasta kuin voimannäytöstä muulle Veikkausliigalle.

– En mieti tätä henkilökohtaisesti hauiksen näyttöä mitenkään. Minulle ja meille on tärkeämpää, että löydämme oikean henkilön viemään tätä seuraa eteenpäin kehittymisen näkökulmasta. Se on ehkä se isoin asia itselleni. Se, että se toteutui näin, niin sitten se toteutui näin. Olemme todella tyytyväisiä tilanteeseen, hän sanoi FutisUutiset-sivuston kysymykseen aiheesta.

Onko aikeissa hakea myös pelaajapuolelle vahvistuksia liigan sisäisillä siirroilla?

– Tässä on tällainen kysymys, että keitä on saatavilla ja mahdollisia, mutta olemme ehdottomasti kiinnostuneita parhaista ja potentiaalisimmista pelaajista Veikkausliigassa. On aina etu silloin, kun tiedetään, että he ovat onnistuneet Veikkausliigassa, tai näkymä on, että he tulevat pärjäämään myöhemmin. Silloin pelaajan suhteen on aina pienempi riski. Olemme ehdottomasti kiinnostuneita niistä. Se, mikä toteutuu, on eri asia, mutta ehdottomasti olemme kiinnostuneita.

Kun valmentajarekry meni niin kuin meni, niin voitaneen tulkita, että kaikki pelaajat ovat ”saatavilla?”

– Ehkä näin. Ollaan valmiita tekemään asioita, että saadaan pelaajia tänne. Aina talouskin on kysymyksessä. Jokainen case pitää pohtia per pelaaja.

Haastattelu: Panu Markkanen