Valioliigan viikkokierroksella Arsenal oli vakuuttava, City tarjosi jännitystä, Aston Villa vahvisti asemiaan ja Chelsea oli iso pettymys. Mutta vielä isompi pettymys oli Liverpool.
Liverpoolin odotettiin ilman muuta hoitavan Sunderlandin kotonaan, mutta toisin kävi. Lopulta kotijoukkue sai olla tyytyväinen tasapeliin.
Kymppipaikan asiantuntija Antti Niemi ihmettelee FutisUutisten haastattelussa, miksei Liverpoolin peli loksahda kohdalleen.
– Ei vaan kulje, ei. Viikonlopun ottelun jälkeen tuntui siltä, että nyt alkaa löytymään. Alexander Isaak teki ensimmäisen maalinsa ja muutenkin vaikutti siltä, että roolit olisivat löytymässä. Sitten mennään kotikentälle jatkamaan voittoputkea. Ei jatkunut – Sunderland oli erinomainen, mutta Liverpool ei todellakaan näyttänyt tulevalta mestarijoukkueelta, Antti Niemi painottaa.
– Lopussa oli tietysti painetta Sunderlandin maalilla, mutta mitään kovin vaarallista Liverpool ei saaneet aikaan. Sen sijaan Sunderland oli todella lähellä tehdä voittomaalin vielä lisäajalla. Sen vuoksi sanoisin, että piste oli hyvä tulos Liverpoolilta.
Liverpoolin kotitasapelin johdosta ero kärkijoukkue Arsenaliin on jo 11 pistettä. Se on paljon.
– Mestaruusjunan takavalot näkyvät enää hyvin himmeästi. Nyt Liverpoolin ja Arne Slotin päätehtävänä on miettiä, miten saada joukkue pelaamaan yhteen ja miten löytää tähtipelaajille oikeat roolit. Sitä kautta tuloksetkin tulevat.
– Liverpoolin päätähtäin alkaa pikkuhiljaa olla top-4 -sijoituksen varmistamisessa. Ero kärkeen on jo iso. Pitää myös muistaa, että välissä on peräti kuusi joukkuetta. Vuori alkaa olla aika iso.
Brittimedia ottaa tilanteesta tietysti kaiken irti. Isoksi puheenaiheeksi on noussut Mo Salah.
– On selvää, että Salah on nyt otsikoissa. Pelaaja, joka on ollut vuosikausia ensimmäinen nimi avauskokoonpanossa, on nyt aloittanut kahdessa perättäisessä ottelussa vaihdossa. Viikonloppuna ei tullut minuuttiakaan, nyt sentään toinen jakso.
– Tuon enempää ei tarvita, että tabloidit laittavat koneet päälle ja siirtospekulaatiot käyntiin. Näitä juttuja saadaan lukea lähiaikoina enemmänkin, jos Salahia pidetään yhä penkillä tai tehoja ei löydy, Niemi puntaroi.
Haastattelu: Panu Markkanen