Southamptonin riveissä komean uran tehnyt maalivahtilegenda Antti Niemi odottaa muiden jalkapallon ystävien tavoin sunnuntain ottelua Liverpool-Manchester United.
Ottelu on perinteisesti yksi Englannin Valioliigan klassikoista ja seuratuimmista kamppailuista.
– Usein kyseessä on samalla ollut kärkiottelu, mutta nyt näin ei ole kuin toisen joukkueen osalta. Liverpool johtaa sarjaa, ManU on alempaa keskikastia. Mutta näiden joukkueiden välinen historia ja fanien välinen viha vaikuttavat siihen, ettei sarjataulukolla ole välttämättä niin suurta merkitystä, Antti Niemi muistuttaa FutisUutisille.
– Liverpool on ottelussa suursuosikki, mutta… ManU:lla ei ole tällä kertaa oikeastaan mitään hävittävää. Kaikki olettavat, että turpiin tulee ja enemmän spekulaatiot ovat siitä, paljonko. ManU:lla on sauma Liverpoolia horjuttaa, jos kaikki menee nappiin ja Liverpoolilla on heikompi päivä.
Liverpoolin pelaamista Arne Slotin managerikaudella on aiheesta ylistetty. Ruben Amorimin pesti ManU:ssa on sen sijaan sujunut yhtä heikosti kuin edeltäjänkin.
– ManU:ssa tehdään massiivista muutosta. Sellainen vie aina aikaa. Isossa kuvassa ManU tuskin saa tällä kaudella jatkuvaa laatua esiin, mutta yksittäisissä otteluissa kaikki on mahdollista. ManU:n nimilista ei ole heikko, Niemi muistuttaa
– Eihän ManU:lla pitänyt olla mitään sanaa Cityäkään vastaan, mutta he kaivoivat voiton. Nyt vuori, varsinkin Anfieldilla, on todella korkea kiivetä, mutta hiuksenhienot saumat on aina olemassa. Se ei tietenkään poista sitä, että kaikki muu kuin Liverpoolin voitto olisi yllätys.
Odotettu kamppailu alkaa Liverpoolin kotistadionilla Anfieldilla sunnuntaina 18.30.
Haastattelu: Panu Markkanen