Manchester Unitedin torstai-ilta Eurooppa-liigassa oli taas monikäänteinen. Se johti Portoa vastaan jo 20 minuutin kohdalla 2-0, mutta Porto onnistui kääntämään johdon itselleen ottelun toisen jakson alussa.

ManU pelasti itselleen tasapelipisteen Harry Maguiren lisäajan maalilla.

– Hieno tunne tehdä maaleja tälle seuralle. Tehdä maali viimeisillä hetkillä ja kymmenellä miehellä, niin tunne on hieno. Olen tyytyväinen siihen, mitä toin, mutta tärkeämpää tämä on joukkueelle. Halusimme tulla tänne ja ottaa kolme pistettä. Olimme hyvässä asemassa 2-0 -johdossa. Emme hoitaneet peliä tarpeeksi hyvin. Otamme pisteen ja menemme eteenpäin, Maguire sanoi.

Maguire pohti myös sitä, oliko piste voitettu vai tuliko hävittyä kaksi.

– Tuo on vaikea kysymys, koska kun johtaa 2-0, odottaa, että voittaa ja että on hieman tiiviimpi joukkue ja sulkee tilat paremmin kuin mitä me teimme ja pysäyttää keskitykset. Ensimmäisellä jaksolla meidän boksiimme tuli aivan liikaa keskityksiä. Lopulla, kun olimme 2-3 -tappiolla ja pelaamme kymmenellä, kun menetimme kapteenin, niin tämä on voitettu piste siitä tilanteesta. Hieno piste, hän tuumasi.