Bayern Münchenin pomo Max Eberl kertoo, että seura ei aio tehdä suuria ostoksia tammikuun siirtoikkunassa.

Ovi voi kuitenkin Eberlin mukaan käydä toiseen suuntaan.

– Aina voi olla pelaajia, jotka ovat hieman tyytymättömiä ja loukkaantumistilanteen helpottuessa haluavat kokeilla jotain muuta, Eberl lausui.

Suurimmat lähtijäkandidaatit vaikuttavat olevan oikea laitapuolustaja Sacha Boey ja maalivahti Daniel Peretz, joka pelaa lainalla Hamburger SV:ssä.

Se, toteutuuko siirtoja, riippuu markkinoista. Bayern maksoi Boeysta peräti 30 miljoonaa euroa vuonna 2024.

Peretzin tulevaisuus Baijerissa vaikuttaa epävarmalta, eikä hänen markkina-arvonsa ole kovinkaan korkealla.

Peretzin kohdalla toinen lainajakso voisi olla todennäköisin vaihtoehto.